Siirry pääsisältöön

KANILEIRI 2017

Kanileiri on täällä taas! Leiri järjestetään 19.-23.6.2017 Kauhajoella.

Leiripaikkana toimii Kauhajoen metsästysseuran Honkamaja, eli leirialue koostuu päärakennuksesta, majoitusmökistä ja kodasta, sekä ympäröivästä alueesta. Uintimahdollisuus löytyy, sauna ja suihku käytettävissä. Etäisyys Kauhajoen keskustaan on 10km, leiriläiset haetaan tarvittaessa autolla Kauhajoelta tai Seinäjoelta. Myös kimppakyytimahdollisuuksia järjestetään tarvittaessa. Leiripaikkaan voit tutustua tarkemmin täältä. Sisätiloissa majoittuminen järjestyy osalle, mutta toivomme myös innokkaita telttailijoita.

Leirille otetaan ensisijaisesti vuosina 2002-2007 syntyneitä. Sisarusten kohdalla ikärajasta voidaan joustaa molempiin suuntiin ja mahdollisesti myös muissa tapauksissa poikkeuksia voidaan tehdä.

Omia kaneja saa ottaa mukaan 0-2, poikkeus voidaan tehdä esimerkiksi siinä tilanteessa, jos laumassa on kolme kania. Omaa kania ei kuitenkaan ole pakko ottaa mukaan ollenkaan ja silloin leiriläinen saa jonkun ohjaajien kaneista hoitokanikseen leirin ajaksi. Kanit majoittuvat ulkona ja leiriläinen tuo ensisijaisesti itse omalle kanilleen häkin tai aitauksen, missä kani voi leirin ajan majoittua. Kaukaa tuleville voidaan järjestää leiripaikalta häkki tai aitaus. Kanien asumuksissa on oltava jonkinlainen katto ja omistajan tulee huolehtia, että asumus on kaniturvallinen, eikä kani pääse siitä yli/ali/läpi tai millään muullakaan tavalla karkuun. Leiriohjaajat auttavat kunnollisen asumuksen rakentamisessa ja leiripaikalla on yövalvonta, joten sekä kanit, että leiriläiset ovat jatkuvasti valvovan silmän alla.

Leirille ovat tervetulleita myös kaneista kiinnostuneet, joilla ei toistaiseksi omia kaneja ole.

Leiriohjelmaan kuuluu mukavaa yhdessäoloa, paljon uutta tietoa kaneista, niiden ruokinnasta, sairauksista, käyttäytymisestä, hoidosta ja kaikesta kaneihin liittyvästä. Kurssien aiheita saa myös toivoa! Esteitä pääsee hyppimään kanin ehdoilla ja esteryhmiä on tarjolla jokaiselle kanille, vasta-alkajasta kokeneempaan hyppijään. Päätavoitteena on, että leiriläiset oppivat vastuullista lemmikin omistamista ja saavat uusia ystäviä, sekä unohtumattoman leirikokemuksen. :) Meidän leirillä ketään ei kiusata eikä syrjitä ja jokainen leiriläinen huomioidaan yksilönä. Leiriläiset jaetaan kolmeen ryhmään iän perusteella ja jokainen ryhmä saa oman ohjaajan. Leirin viimeisenä päivänä on leirikisat, joissa pääsee kokeilemaan näyttelyä ja esteitä.

Leiriläisille tarjotaan päivittäin 5 ateriaa, eli aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Allergiat ja erityisruokavaliot huomioidaan aterioita suunnitellessa.

Leirillä on jatkuvasti paikalla vähintään kaksi täysi-ikäistä ohjaajaa, joista ainakin toinen on ensiapu- ja alkusammutustaitoinen. Lisäksi ohjaajilta löytyy kokemusta useilta lastenleireiltä ja osalta myös aiemmalta kanileiriltä.

Leirin hinta on 115e/leiriläinen ja tuotto menee kokonaisuudessaan leirin järjestyskustannuksiin, leiriläisten ruokiin ja kanien palkintoihin. Kahdelle sisarukselle leirin hinta on yhteensä 200e.

Ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostitse osoitteeseen kanileiri2017@gmail.com. Kirjoita viestisi otsikoksi "Ilmoittautuminen kanileiri 2017" Ilmoittautuessa on kerrottava ainakin seuraavat asiat:

-Leiriläisen nimi ja puhelinnumero
-Huoltajan nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite
-Osoite ja paikkakunta
-Leiriläisen syntymäaika
-Allergiat ja erityisruokavaliot
-Sairaudet ja mahdollinen lääkitys
-Leirille saapuvien kanien nimi, ikä ja sukupuoli
-Voiko leiriläinen nukkua teltassa
-Löytyykö omaa telttaa
-Toiveohjelma
-Mitä leiriläinen haluaisi oppia kaneista
-Saako leiriläinen näkyä leirillä otetuissa kuvissa ja leiriä koskevissa julkaisuissa
-Muut huomioitavat asiat

Ilmoittautumisen vastaanotettuamme lähetämme yleisiä ohjeita leiriläisille ja vanhemmille, sekä ohjeet leirimaksun maksamista varten. Leirimaksu tulee suorittaa 14vrk kuluessa infokirjeen saapumisesta, muussa tapauksessa paikka vapautuu seuraavalle. Ilmoittaudu nopeasti, paikat täyttyvät pian!

Jokaisen leiriläisen huoltajaan ollaan vielä yhteyksissä puhelimitse ilmoittautumisen jälkeen. Lähempänä leiriä kaikki leiriläiset saavat postitse leirikirjeen, jossa on tärkeää tietoa leiristä ja mm. varusteluettelo, sekä ohjaajien esittelyt ja leiriohjelma.

Yhteystiedot:

kanileiri2017@gmail.com
0451127970


RHD2-ohjeistus

Ikävien tilanteiden ja tartuntojen välttämiseksi emme voi ottaa leirille kaneja, jotka saapuvat RHD2-riskialueelta. Omistajat ovat tottakai tervetulleita ja heille järjestetään leirin ajaksi hoitokani. Jos et ole varma, asutko riskialueella, niin ota yhteyttä. :)


Haetaan leiriohjaajaa

Leirille haetaan myös vielä yhtä leiriohjaajaa. Koko leiri toimii vapaaehtoisvoimin, joten työstä ei makseta palkkaa, mutta ohjaaja saa syödä leirillä maksutta ja matkakulut korvataan. Leiriohjaajalta vaaditaan täysi-ikäisyyttä, reippautta, vastuullisuutta ja mahdollisuutta toimia yövalvojana n. 2 kertaa leirin aikana. Haemme ensisijaisesti ajokortillista leiriohjaajaa. Vapaamuotoisen hakemuksen voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen kanileiri2017@gmail.com. Otsikoi hakemus otsikolla "leiriohjaaja". Muista kertoa hakemuksessa ainakin:
-Nimi
-Syntymäaika
-Paikkakunta
-Onko ajokorttia
-Allergiat ja erityisruokavaliot
-Muut huomiot
-Miksi juuri sinä olet paras vaihtoehto leiriohjaajaksi :)
Ja laita mukaan lyhyt esittely itsestäsi.


Tervetuloa kanileirille 2017!

Kommentit

Suosituimmat

Kanin sairaudet

Päivitetty 12.3.2018 Sairaudet on jaettu tässä tekstissä virusten aiheuttamiin, loisten aiheuttamiin, bakteerin aiheuttamiin ja muihin sairauksiin. Jos käytät tekstiäni jossain, merkitse mistä sen otit!   Blogini täytyy myös linkata selkeästi tekstin yhteyteen. Sairas kani on vietävä viivyttelemättä  lääkäriin  tai osattava itse hoitaa. Jokainen on vastuussa kaninsa hyvinvoinnista ja on velvollinen sen takaamaan. Hankalien, paljon hoitoa tai leikkauksia vaativien ja pitkäaikaisten sairauksien kohdalla on syytä miettiä, että kannattaako kania enää hoitaa, vai onko lopetus sille armollisempaa.  Terve kani: -Kanin nenän tulee olla kuiva  -Kanin normaali ruumiinlämpö on 38,5 - 40,5 astetta -Terve kani syö paljon heinää  -Hyvässä massassa, ei merkittäviä painonmuutoksia -Hyväkuntoinen turkki -Papanan tulee olla kuivaa, suurta ja vaaleaa -Kirkkaat silmät, jotka eivät vuoda Oikea annos on hyvä tarkastaa, koska osa eläinlääkäreistä määrää kaneille kipulääkk

Kanin ruokinta

Kirjoitan nyt pidemmän tekstin kanin ruokinnasta, koska aihe puhuttaa paljon netin kanipalstoilla. Monella kanin omistajalla on lemmikkinsä ruokinta todella huonolla mallilla, vaikka niin ei todellakaan pitäisi olla.  Heinä Heinän tärkeyttä ei voi liikaa painottaa. Heinä on kanin pääravintoa, jota sillä kuuluu olla jatkuvasti saatavilla. Sekään ei vielä riitä, vaan kanin täytyy todella syödä heinää riittävästi. 80-90% kanin ruokavaliosta tulisi koostua heinästä. Kanin tulee syödä heinää itsensä kokoinen kasa päivässä, joka tekee n. kanin oman painon verran heinää viikossa. Heinää kani ei voi syödä koskaan liikaa. Heinä pitää hampaat ja suoliston kunnossa, sekä tarjoaa kanille myös tekemistä, koska normaali kani kuluttaa suurimman osan päivästään heinää syödessä. Kanin täytyy syödä heinää lähes koko ajan, jotta sen suolisto pysyy toiminnassa. Kääpiöjänis Niila ja kanin itsensä kokoinen kasa heinää Kuvan kani painaa 1325g, eli 1,325kg. Kanin kokoinen pussi heinää pa

Kaksi uroskania yhdessä?

Kuulen usein puhuttavan, että kaksi urosta eivät tule ikinä keskenään toimeen, ne tappavat toisensa tai vähintään repivät henkihieveriin. Urosten pitämistä yhdessä kauhistellaan mielestäni turhan ehdottomasti, jokainen kani on yksilö ja kaikki kanit voivat, sukupuolesta riippumatta tapella keskenään, tai olla tappelematta. Toki todennäköisimmin toimeen tulevat kaksi naarasta tai leikattu uros ja naaras. Toisaalta kahden uroksen tullessa toimeen keskenään, ei minkään muun yhdistelmän välinen suhde meinaa yltää samalle tasolle. Oman kokemukseni perusteella leikatut urokset ovat yleensä juuri niitä reviiritietoisimpia. Niiden kanssa asuville naaraille on vuosien aikana tullut eniten haljenneita huulia ja muita puremahaavoja. Kerran heräsin keskellä yötä siihen, kun uros joka oli asunut kaksi vuotta saman naaraan kanssa, kävi tämän kimppuun ja naaras kiljui. Naaraiden totuttaminen yhteen on ollut itselleni kaikkein helpointa. Toisaalta myös ne urosyhdistelmät jotka ovat tulleet