maanantai 28. huhtikuuta 2014

Palojoki 26.-27.4.

Hieman hankalan ja erikoisen bussimatkan jälkeen, sekä muutaman mutkan kautta saavuimme kisapaikalle lauantaiaamuna klo 10 aikoihin. Niila hyppi melkein heti saapumisen jälkeen ensimmäisen kv suoransa ikinä, ekan kierroksen kahdella virheellä, toisen yhdellä, sijoittuen kuudenneksi.

Peppi hyppi innokkaasti ja vauhdikkaasti muutamalla virheellä, se oli hyvällä tuulella koko viikonlopun ja meni paljon paremmin kun osasin edes odottaa. Pepin kanssa ei olla enää mitään klassauksia hakemassa, kunhan vaan omaksi iloksi hypitään. Peppi jää eläkkeelle viimeistään vuoden lopussa, tai aikaisemmin jos sattuisi klassautumaan vaikeaan, mikä tosin on erittäin epätodennäköistä, mutta ei mahdotonta, koska iästä huolimatta ponnua vielä riittää (enemmän kun uskoinkaan), sekin tuli viikonlopun aikana nähtyä.

Sammakko-Nikki
Miina ja Ronya menivät kumpikin helpponsa kahdella virheellä, joka oli toisaalta hyvä, koska Ronya palasi juuri sairaslomalta enkä olisi halunnutkaan sitä vielä keskivaikeaan. Miina sai ensimmäiset klassaukset ekoista kisoistaan viime viikonloppuna ja on nyt mutkalla jo yhden päässä keskivaikeasta, onneksi ei tullut suoralta klassausta. Nikki lanaili täysin odotetulla tavalla, se hyppi ensimmäistä kertaa elämässään lämmittelyradalla, joten mitään mahtavuuksia ei ollut odotettavissa.
Korkeudessa aloitin Niilan kanssa liian aikaisin, joten se kerkesi väsähtämään ennen isoimpia korkeuksia. Viimeinen suoritettu korkeus oli 70cm, se tosin riitti hyvään kakkossijaan, ei hävitty huonommalle. :D Niilahan on kotona hypännyt 85cm, sen kun vielä menee kisoissa, niin on kyllä maailman kovin jänispoika.

70cm
Illalla suuntasimme Mirkalle yöksi pienellä porukalla, katsottiin hetki leffaa, mutta kun porukka alkoi puoli kymmenen aikoihin nukahtelemaan, jäi leffa näkemättä ja kaikki (paitsi minä) olivat ennen kymmentä nukkumassa. Aamulla porukka heräili enemmän tai vähemmän pirteinä ja saimme hilattua itsemme kisapaikalle heti yhdeksän jälkeen. Niila valitettavasti meni kv mutkan kahdella virheellä, joista toinen oli Suomi-pysty, sen taisivat kani ja omistaja vähän aliarvioida.. Päästin Niilan hyppäämään esteen edestä (liian läheltä) ilman vauhtia, oletuksena, että se nyt kuitenkin sen menee, vaan eipä mennyt.

Nyt meillä sentään on värisuora, valkoisen ruusukkeen kirous on viimein päättynyt. Kisaan esteitä viidettä vuotta, kaiken värisiä ruusukkeita on vähintään 3kpl, ainoastaan valkoinen puuttui. Tänään kannoin valkoisen ruusukkeen viimein kotiin.

Pituudessa Niila yllätti ja meni hienosti 150cm, enempää en siltä odottanutkaan.

Miina ja Ronya saivat kumpikin klassauksen helposta mutkasta ja Peppi liiteli innokkaasti kv mutkaa. Siitepölyallergia ja kotiin unohtuneet allergialääkkeet vaivasivat koko viikonlopun ajan ja olin varmasti kaunis näky punaisten silmieni kanssa. Ehkä tästä oppineena muistuu ensikerralla paremmin.

En ole varma muistinko sanoa kaikkea, mutta tässä tiivistettynä koko paketti. Kuvia varmaan lisään tähän päivitykseen huomenna, nykyiset (c) Katriona ja Karoliina.
Seuraavana vuorossa Humppilan petteilyt ja sitten Mäntyharju, jonne pääsee jo suurin osa junioreistakin hyppimään!




Superedustava jänis omistajineen

maanantai 21. huhtikuuta 2014

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Lohja & Nummela 19.4. + kuvia





Aamulla vein ensin Lohjalle osan kaneista petteilemään ja palautin lainajäniksen omistajalleen. Petteilemään jäivät Peppi, Nikki ja Roi. Tarkoitus oli alunperin, että paikalla olisi ollut myös ulkomuotokaneja, mutta skippasin epähuomiossa maksut, joten Lahnan piti tyytyä karuun kohtaloonsa ja jäädä kotiin istumaan. 
Lohjalta tuli ainakin LKV2 Peppi ja LKV2 Roi, joku kaneistani oli tuomarin suosikki ja lisäksi tuli kassillinen lahjoituspalkintoja ja KUMA. 


Nummelassa paistoi aurinko ja oli ihanan kesäinen ilma. Miina oli hieman hämillään uudesta tilanteesta ja hyppi helpon suoran ekan kierroksen  neljällä virheellä, mutta toisen kierroksen hienosti yhdellä virheellä. Helpon mutkan neiti meni puhtaasti ja nopeasti, sijoittuen kuudenneksi. 

Kuvat (c) Karoliina Laakkonen



Nummelan kisapaikan vieressä oli oja, ja kun kuvasimme Niilaa, päätti poika vähän käväistä uimassa. Märkä jänis juoksi ympäri peltoa, eikä ollut kuivunut vielä edes kun päästiin kotiin. Kuvia tuli reilusti. Jänis lentää milloin missäkin ilmansuunnassa ja välillä poseeraa kiltisti. 

Päivän hermoromahdusosuus oli se, kun Niila meni kv mutkan kahdella virheellä, jotka olivat täysin turhia  ja niitä piti vieläpä tulla kaksi. Edes kolme virhettä ei ottaisi näin paljon päähän. Niila silti sijoittui neljänneksi ja herralla on nyt laskelmieni mukaan enemmän VH-pisteitä kun millään muulla kanilla. Niila on upea pieni mies, jolla on iso ego. 



  


Kuvien järjestys on hieman outo, koettakaa kestää


Tänään illalla Karoliina kuvasi Katlan, Miinan, Roi, Jerican ja Fionan.



Sauruksen Hitokseen Hieno "Katla"












 Casino Royale "Roi"






Moonlight Dance "Miina"




Maytime Milady "Disa"











Slippery When Wet "Fiona"






Sweet Pandemonium "Jerica"






Osa kuvista jäi jonnekkin matkanvarrelle, niitä siis tulossa vielä lisää!


maanantai 14. huhtikuuta 2014

Pet Expo 12.-13.4.

Saavuimme lauantaiaamuna messukeskukseen heti kahdeksan jälkeen, seuraava tunti menikin lähes kokonaan säätämiseen, kun hoidin 12 kanin asioita, kannoin niitä näyttelyhäkkeihin, laitoin vesiä jne. Roi, Nikki, Katla, Lahna ja Peppi olivat petteilemässä, muut paijauspupuina, LeKa:n edustushäkeissä istumassa tai hyppynäytöksissä.

Roi 93,5p + LKV2
Nikki 92p 
Katla 92,5p + KUMA turkista + "Lupaava nuori" -erikoispalkinto
Lahna 92,5p + KUMA turkista
Peppi 93,5p + KUMA viiden pisteen kohdista + naaraiden assarin suosikki


Pepin arvostelukortti oli hävinnyt kun häkkejä purettiin, itse en ollut paikalla, koska olin toimittamassa erästä kaniasiaa. Kortti on tällähetkellä joko messukeskuksen roskiksessa tai vaihtoehtoisesti kissayhdistyksen kontissa satojen näyttelyhäkkien kanssa. Näitä sattuu :D

Sunnuntaina palasimme näyttelypaikalle astetta väsyneempinä ja seilasin LeKa:n ja SEK:in välillä, tasatunnein hyppynäytöksissä aina n. vartin verran ja lopputunti paijauspupuilemassa. Estekaneja oli paikalla todella vähän ja Niila tekikin hienon uroteon, kun hyppi lähes jokaisessa hyppynäytöksessä. Reipas poitsu. Nyt lepäillään lauantaihin asti, että jaksetaan hyppiä taas Nummelassa.

Lahna ja Jerica loivat uraa paijauspupuina, Lahna makoili paijauspöydällä selällään yli puolen tunnin pätkiä kerrallaan ja Jericalla on nyt silmätulehdus, varmaan messuilla päässyt pöpö silmään jonkun lapsen kädestä. Koko oikea silmä oli muurautunut umpeen. Tilanne on kuitenkin erittäin hyvä, eiköhän se parissa päivässä mene ohi. 

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Turku 5.-6.4.

Matka alkoi meidän osalta jo perjantaina klo 13.30, kun suuntasimme bussilla kohti Turkua. Perille päästyämme Henna haki meidät bussilta ja kävimme hakemassa Jerican ja Fionan. Sen jälkeen suuntasimme erään lahjoituspalkintoja antaneen eläinkaupan kautta messukeskukseen, jossa pystytimme kolmistaan (minä, Henna ja Linda) LEKA:n näyttelyn. Aikaa meni reilu neljä tuntia. Yhdeksän jälkeen pääsimme vihdoin Hennalle ja lahjoituspalkintojen pussittamisen jälkeen aloimme tekemään näyttelyluetteloita. Puoli neljältä pääsimme vihdoin nukkumaan ja herätys olikin jo 7.30.

Lauantaiaamuna saavuimme Turun messukeskukseen 8.30, olin jättänyt kanit sinne yöksi. Ainoastaan Peppi oli petteilemässä lauantaina pistein 92.

Peppi lauantai    Tuomari Laura Virtanen                           Peppi sunnuntai Tuomari Julia Forsberg
Yleiskunto 25,5/30 Saisi olla lihaksikkaampi                   Yleiskunto 27,5/30 Ikäisekseen lihaksikas 
Turkki 18,5/20 Kiiltävä, voisi palautua paremmin,         Turkki 18,5/20 Upea kiilto
                         hyväkuntoinen                                                           
Korvat 5/5 Puhtaat ja pikkuruiset                                    Korvat 5/5
Silmät 5/5 Upeat                                                               Silmät 5/5 Kirkkaat
Hampaat 5/5 Pikkuruiset                                                  Hampaat 5/5 Pikkuruiset
Kynnet 5/5 Hyvin leikattu                                                 Kynnet 5/5 Leikatut
Tassut 4,5/5 Etutassut kellertää                                       Tassut 5/5 Pienet
Häntä 5/5 Töpö                                                                 Häntä 4,5/5 Rauhasissa likaa
Käsiteltävyys 18,5/20 Hieman jännittää kääntämistä,    Käsiteltävyys 18/20 Hieman hirvittää 
                           oikein kiltti typy                                              näyttelyssä käynti, kuitenkin kiltti
Yhteensä 92/100                                                               Yhteensä 93,5/100

Peppi hyppi kv suoraa innoissaan, ei tosin kovin suurella menestyksellä mutta ei meillä ole tarkoituksenakaan enää loistaa tämän kanssa kisaradoilla, ollaan vaan hakemassa mammalle positiivisia kokemuksia. Pomppuvoimaa kyllä löytyy, eli en pidä mahdottomuutena sitäkään, että mamma klassautuisi vielä vaikeaan suoralta kesän aikana. Kesän jälkeen Peppi jää pois kisaradoilta ja siirtyy eläkepäiville.

(c) Karoliina


Niila meni helpon suoran hyvällä ajalla ja molemmilla kierroksilla yhdellä virheellä, poika kompastui samaan esteeseen kummallakin kerralla. Nyt ollaan sitten molemmissa keskivaikeissa eikä helppoon ole enää asiaa.

Sunnuntaina petteilemässä oli Peppi 93,5p, Caspa 94p, Miina 90,5p, Nikki 91,5p, Lahna 90,5p ja Roi 93,5p, joista Lahna oli LKV1. Roin veli ja Miinan ja Nikin siskot olivat moikkaamassa, Roin veli hienosti 94p ja Dani 92,5p (?).

Niila hyppi ensimmäistä kertaa elämässään kv mutkaa, ensimmäisen kierroksen yhdellä virheellä ja toisen puhtaasti voittaen koko luokan :)

(c) Karoliina L

(c) Karoliina L

(c) Siiri Helin


Hypytin myös muiden kaneja, mm. helpossa luokan ulkopuolisena hyppineen ihanan tukkaeläimen Mimin, joka liiteli hienon puhtaan radan.

Loppujen lopuksi oli mukava viikonloppu, seuraavaksi Helsingin messut!

Kurppa makoilee häkissään selällään ja odottelee poikasten syntymistä.

Ylpeä voittaja