Jassu



Olen Jasmine Dietz, tutummin Jassu. Olen kotoisin Helsingistä, sittemmin keski-suomalaistunut ja nykyään asun Jyväskylässä. Kiinnostus kaneihin ja esteharrastukseen on ollut pikkutytöstä asti, mutta ensimmäisen oman kanin sain kesällä 2009. Samana vuonna aloitin myös esteiden kisaamisen ja kävin ensimmäisen kerran näyttelyssä.

Olen omistanut monen monta erilaista kania, kääpiöjäniksistä jättikaneihin. Tällä hetkellä suurin osa kaneistani on kääpiöjäniksiä, mutta myös mm. risteytyksiä ja hollantilaisia löytyy.

Vuonna 2013 heräsi ajatus hollantilaiskuvioisesta kääpiöjäniksestä ja päätin, että vielä jonain päivänä sellainen tähän maailmaan tulee. Saman vuoden loppupuolella syntyi ensimmäinen poikueellinen hollantilaisen ja kääpiöjäniksen risteytyksiä.




Vuonna 2015 jäin lähes parin vuoden tauolle kanipiireistä, joka käytännössä tarkoitti sitä, ettei minua lähty esteillä tai näyttelyissä. Yhtäkään kanitonta hetkeä ei kuitenkaan ole kuluneeseen 8 vuoteen mahtunut. 
Vuoden 2017 alussa palasin takaisin kanipiireihin ja aloitin "holskiprojektin" uudestaan. Hollantilaiskuvion lisäksi tavoitteenani on tuoda pienimuotoisesti kääpiöjäniksille muita täysin uusia värejä, kuten luonnonkeltaista, madagaskaria ja ruskea- sekä sinisiamsoopelia. Kääpiöjänisten lisäksi aion tuoda maailmaan täysin uutta estelinjaa. 


 




2 kommenttia: