Siirry pääsisältöön

Tekstit

Holskeja ja poikasia

Uudelleen aloittamani projektin ensimmäiset poikueet syntyvät toivottavasti maaliskuussa ja odotettavissa on ainakin mustia ja ruskeita poikasia, sekä pienellä mahdollisuudella sinistä. Poikaset ovat hollantilaiskirjavia ja osa saattaa olla myös otterkuvioisia. Kovin moni poikasista ei tule myyntiin, otterkuvioisista varmaan pari, mikäli niitä syntyy. Suurin osa poikasista kuitenkin jää kotiin.  Lisäksi maaliskuussa pitäisi syntyä vielä yksi poikue, jonka isänä on eliittiin klassautunut kääpiöjänis Niila. Kuvassa kanimammat Rutkula, Nugetti ja Juusto. -Jassu

Comeback is real

Pitkän ja syvällisen harkinnan tuloksena olen päättänyt palata takaisin kanihommiin. Unelmat ovat nykyään enemmänkin tavoitteita ja aion viedä loppuun sen, minkä vuonna 2013 aloitin. Aion siis jatkaa hollantilaiskuvioisen kääpiöjäniksen jalostusta ja onnistua siinä. Tällä kertaa en myöskään anna minkään tulla tielleni. Moni asia on muuttunut kanipiireissä kuluneen 2-3 vuoden aikana ja uuteen on varmasti paljon totuteltavaa. Aion jakaa huomattavasti vähemmän kaneihin ja kasvatukseen liittyviä asioita julkisesti, suojellakseni projektia. Positiivisilla fiiliksillä mennään. On outoa ajatella, että vuodesta 2009, ensimmäisestä kanivuodestani, on kulunut tänä vuonna jo 8 vuotta. Muistan edelleen ensimmäisen näyttelyni ja ensimmäiset estekisat kuin eilisen päivän. Enempää kerrottavaa ei tältä erää ole, mutta lisää tulee myöhemmin.

Kanin sairaudet

Päivitetty 12.3.2018 Sairaudet on jaettu tässä tekstissä virusten aiheuttamiin, loisten aiheuttamiin, bakteerin aiheuttamiin ja muihin sairauksiin. Jos käytät tekstiäni jossain, merkitse mistä sen otit!   Blogini täytyy myös linkata selkeästi tekstin yhteyteen. Sairas kani on vietävä viivyttelemättä  lääkäriin  tai osattava itse hoitaa. Jokainen on vastuussa kaninsa hyvinvoinnista ja on velvollinen sen takaamaan. Hankalien, paljon hoitoa tai leikkauksia vaativien ja pitkäaikaisten sairauksien kohdalla on syytä miettiä, että kannattaako kania enää hoitaa, vai onko lopetus sille armollisempaa.  Terve kani: -Kanin nenän tulee olla kuiva  -Kanin normaali ruumiinlämpö on 38,5 - 40,5 astetta -Terve kani syö paljon heinää  -Hyvässä massassa, ei merkittäviä painonmuutoksia -Hyväkuntoinen turkki -Papanan tulee olla kuivaa, suurta ja vaaleaa -Kirkkaat silmät, jotka eivät vuoda Oikea annos on hyvä tarkastaa, koska osa eläinlääkärei...

Kaksi uroskania yhdessä?

Kuulen usein puhuttavan, että kaksi urosta eivät tule ikinä keskenään toimeen, ne tappavat toisensa tai vähintään repivät henkihieveriin. Urosten pitämistä yhdessä kauhistellaan mielestäni turhan ehdottomasti, jokainen kani on yksilö ja kaikki kanit voivat, sukupuolesta riippumatta tapella keskenään, tai olla tappelematta. Toki todennäköisimmin toimeen tulevat kaksi naarasta tai leikattu uros ja naaras. Toisaalta kahden uroksen tullessa toimeen keskenään, ei minkään muun yhdistelmän välinen suhde meinaa yltää samalle tasolle. Oman kokemukseni perusteella leikatut urokset ovat yleensä juuri niitä reviiritietoisimpia. Niiden kanssa asuville naaraille on vuosien aikana tullut eniten haljenneita huulia ja muita puremahaavoja. Kerran heräsin keskellä yötä siihen, kun uros joka oli asunut kaksi vuotta saman naaraan kanssa, kävi tämän kimppuun ja naaras kiljui. Naaraiden totuttaminen yhteen on ollut itselleni kaikkein helpointa. Toisaalta myös ne urosyhdistelmät jotka ovat tulleet...

Palojoki 26.-27.4.

Hieman hankalan ja erikoisen bussimatkan jälkeen, sekä muutaman mutkan kautta saavuimme kisapaikalle lauantaiaamuna klo 10 aikoihin. Niila hyppi melkein heti saapumisen jälkeen ensimmäisen kv suoransa ikinä, ekan kierroksen kahdella virheellä, toisen yhdellä, sijoittuen kuudenneksi. Peppi hyppi innokkaasti ja vauhdikkaasti muutamalla virheellä, se oli hyvällä tuulella koko viikonlopun ja meni paljon paremmin kun osasin edes odottaa. Pepin kanssa ei olla enää mitään klassauksia hakemassa, kunhan vaan omaksi iloksi hypitään. Peppi jää eläkkeelle viimeistään vuoden lopussa, tai aikaisemmin jos sattuisi klassautumaan vaikeaan, mikä tosin on erittäin epätodennäköistä, mutta ei mahdotonta, koska iästä huolimatta ponnua vielä riittää (enemmän kun uskoinkaan), sekin tuli viikonlopun aikana nähtyä. Sammakko-Nikki Miina ja Ronya menivät kumpikin helpponsa kahdella virheellä, joka oli toisaalta hyvä, koska Ronya palasi juuri sairaslomalta enkä olisi halunnutkaan sitä vielä keskivaikeaan...

Lohja & Nummela 19.4. + kuvia

Aamulla vein ensin Lohjalle osan kaneista petteilemään ja palautin lainajäniksen omistajalleen. Petteilemään jäivät Peppi, Nikki ja Roi. Tarkoitus oli alunperin, että paikalla olisi ollut myös ulkomuotokaneja, mutta skippasin epähuomiossa maksut, joten Lahnan piti tyytyä karuun kohtaloonsa ja jäädä kotiin istumaan.  Lohjalta tuli ainakin LKV2 Peppi ja LKV2 Roi, joku kaneistani oli tuomarin suosikki ja lisäksi tuli kassillinen lahjoituspalkintoja ja KUMA.  Nummelassa paistoi aurinko ja oli ihanan kesäinen ilma. Miina oli hieman hämillään uudesta tilanteesta ja hyppi helpon suoran ekan kierroksen  neljällä virheellä, mutta toisen kierroksen hienosti yhdellä virheellä. Helpon mutkan neiti meni puhtaasti ja nopeasti, sijoittuen kuudenneksi.  Kuvat (c) Karoliina Laakkonen Nummelan kisapaikan vieressä oli oja, ja kun kuvasimme Niilaa, päätti poika vähän käväistä uimassa. Märkä jänis juoksi ympäri peltoa, eikä ollut kuivunut vielä edes kun päästii...

Pet Expo 12.-13.4.

Saavuimme lauantaiaamuna messukeskukseen heti kahdeksan jälkeen, seuraava tunti menikin lähes kokonaan säätämiseen, kun hoidin 12 kanin asioita, kannoin niitä näyttelyhäkkeihin, laitoin vesiä jne. Roi, Nikki, Katla, Lahna ja Peppi olivat petteilemässä, muut paijauspupuina, LeKa:n edustushäkeissä istumassa tai hyppynäytöksissä. Roi 93,5p + LKV2 Nikki 92p  Katla 92,5p + KUMA turkista + "Lupaava nuori" -erikoispalkinto Lahna 92,5p + KUMA turkista Peppi 93,5p + KUMA viiden pisteen kohdista + naaraiden assarin suosikki Pepin arvostelukortti oli hävinnyt kun häkkejä purettiin, itse en ollut paikalla, koska olin toimittamassa erästä kaniasiaa. Kortti on tällähetkellä joko messukeskuksen roskiksessa tai vaihtoehtoisesti kissayhdistyksen kontissa satojen näyttelyhäkkien kanssa. Näitä sattuu :D Sunnuntaina palasimme näyttelypaikalle astetta väsyneempinä ja seilasin LeKa:n ja SEK:in välillä, tasatunnein hyppynäytöksissä aina n. vartin verran...

Turku 5.-6.4.

Matka alkoi meidän osalta jo perjantaina klo 13.30, kun suuntasimme bussilla kohti Turkua. Perille päästyämme Henna haki meidät bussilta ja kävimme hakemassa Jerican ja Fionan. Sen jälkeen suuntasimme erään lahjoituspalkintoja antaneen eläinkaupan kautta messukeskukseen, jossa pystytimme kolmistaan (minä, Henna ja Linda) LEKA:n näyttelyn. Aikaa meni reilu neljä tuntia. Yhdeksän jälkeen pääsimme vihdoin Hennalle ja lahjoituspalkintojen pussittamisen jälkeen aloimme tekemään näyttelyluetteloita. Puoli neljältä pääsimme vihdoin nukkumaan ja herätys olikin jo 7.30. Lauantaiaamuna saavuimme Turun messukeskukseen 8.30, olin jättänyt kanit sinne yöksi. Ainoastaan Peppi oli petteilemässä lauantaina pistein 92. Peppi lauantai     Tuomari Laura Virtanen                           Peppi sunnuntai Tuomari Julia Forsberg Yleiskunto 25,5/30 Saisi olla lihaksikkaampi                 ...